Huippuvuorille 22.3.2016/

Tawastiaexpedition starttaa Avotuntureiden www.avotunturit.fi järjestämään arktiseen hiihtovaellukseen Helsiki-Vantaan lentokentältä yöllä 22.3. ja kohteena on Huippuvuorten pääsaari Spitsbergen eli Länsimaa. Lento on Longyearbyniin, mikä on saaren pääkaupungissa. Seuraavana päivänä aloitetaan kolmiviikkoinen tukematon hiihtovaellus, jonka aikana retkikunta on omillaan.

Kolmen viikon aikana hiihdetään noin 300 kilometriä ja olosuhteiden salliessa huiputetaan saarten korkein vuori Newtontoppen (1713 m) ja todennäköisesti kaunein vuori Perriertoppen (1712 m). Tyypillisenä vaelluspäivänä hiihdetään 7-8 tuntia ja yöt vietetään teltoissa. Ahkiot painavat alussa noin 70-80 kg ja päivämatkat pitenevät kun ahkio kevenee matkan edetessä. Jääkarhualueella pidämme leirissä vartiota turvallisuuden takaamiseksi. Huonon merijään takia matkareittiä on nyt jouduttu muuttamaan näin viime hetkellä, mutta tämä ei aiheuta mitään ylimääräistä ongelmaa.

 1lahtokuva

1. Päivä 22.3.

Matkatavaroiden välppäys loppusuoralla. Kaikki tavarat kuten ahkiot, kassit ja suksipussit pyöritettiin elmukelmuun ja sitten tsekkaukseen. Kaikilla paino luonnollisesti limitillä - ja vähän ylikin. Väsyttää, mutta meillä on hyvä meininki.

 2Airport

Meillä matka alkoi aamulla varhain Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Tukholmaa, jossa vaihdoimme konetta. Tästä lähdimme uudella koneella kohti Osloa, jossa taas oli edessä koneen vaihto. Tässä vaiheessa alkoi härdelli matkatavaroiden suhteen lähes saman aikaisesti kun terrori-iskut Brysselissä. Oslosta matka jatkui uudella koneella kohti Tromssaa, jossa jouduimme jälleen poistumaan koneesta palaten check-innin kautta taas koneeseen.

3lentokoneesta

Kaiken kaikkiaan 4 laskua ja nousua päivän aikana, mikä on jo melkoinen määrä. Jokainen asiaa ymmärtämätönkin tajuaa, että siinä on liian paljon mahdollisuuksia asioiden mennä pieleen. Meillä meni pieleen matkatavaroiden saapuminen Longyearbyeniin. Lentokentällä saimme kuulla, että kaikkien matkatavarat olivat jääneet Tukholmaan. Aika orpo olo, mukana vain passi ja - ei hammasharja - vaan puhelin ja luottokortti. Melkein kevätvetimissä matkustaneet joutuivat ostamaan hiukan lämpöisempää päälle -20 asteen pakkaseen. Nyt aikataulutus hiukan muuttui ja odottelemme tavaroita huomiseksi klo 15 mennessä ja sitten tavanomaisten välppäysten jälkeen matkaan. 9 hengen ryhmä on loistava ja käänsimme tämänkin vastoinkäymisen voitoksi.

4airport kohteessa

2. Päivä 23.3.

Tavarat saatu ja pakattu valmiiksi huomisaamun starttiin. Ilma tällä hetkellä -20 ja tuuli 7 m/s ja ilmeisesti täysikuu. Revontulia odotellaan, koska yöllä olisi mahdollisuus niitä nähdä ja kuvata.

5night

3. Päivä 24.3.

Aamulla pääsimme itse asiaan. Ilma aurinkoinen ja pientä viimaa ja pakkasta hiihdossa noin -16  astetta. Hiihdimme 7 legiä (yksi legi 50 min. hiihtoa ja 10 min. taukoa). Koko päivä matkattiin ylämäkeen ja kilometrejä tuli reilut 19. Kun ei ole tottunut näin pitkiin hiihtopäiviin niin oltiin jokseenkin väsyneitä. Yö meni muutoin hyvin nukkuessa paitsi Ilarilla alkoi aamulla aikaisin tulla vilu.

6lahtopaiva

7eka ilta

4. Päivä 25.3.

Herätys kirkkaaseen ja pirtsakkaan aamuun. Aamutouhujen jälkeen hiihto jatkui 9 aikaan. 7 legin päivä. Erikoisena sattumana poliisi pysäytti meidät "ratsiaan" ja kyselivät ensiksi lupa-asiat ja sitten matkasuunnitelmistamme. Toivottivat hyvää matkaa ja tulivat vielä illalla uudestaan vierailemaan leiriimme ja ihastelemaan Haltin uusia neljän vuodenajan telttoja. Päivän hiihtolämpötila oli aluksi -20 luokkaa mutta alkoi iltapäivällä laskea -30 asteen paikkeille. Aika vilpakkaa keliä, mutta ei (ainakaan toistaiseksi) haittaa.

10telttakoti

5. Päivä 26.3.

Aamulla heräsimme utuisen auringon paisteeseen. Edellisen illan paukkupakkanen oli vielä aamulla kuuden aikaan, mutta kun hiihtämään lähdimme oli pakkasta enää -17 astetta ja samalla alkoi keräämään pilviä ja satamaan heikkoa lunta. Toinen legi hiihdettiin tasamaalla, mutta sen jälkeen pelkkää ylämäkeä 300 m korkeusnousua. Kun perässä vetää 80 kg taakkaa, niin alkoi jokaisen jaloissa loppua kohden tuntumaan. Olemme kavunneet jäätikköä pitkin ylös ja sama jatkuu huomenna.

6. Päivä 27.3.

"Not easy day!" Aamu alkoi alle -10 asteessa ja tuuli oli navakka. Lunta oli tupruttanut yön aikana sen verran paljon, että ahkiot olivat lumen peitossa. Aamutoimien jälkeen convoy lähti liikkeelle navakassa tuulessa lumisateen kera. Heti tuli huomattua, että maailma jossa liikuimme oli valkoinen ja kun siihen sekoitetaan reilu lumen tulo tapahtuu ihmeitä; kärkihiihtäjällä maailma loppuu suksen kärkiin. Ei ole mitään johon tarkentaisi katseensa, vaan kaikki näyttää pelkkää valkoista. Tasapaino ei meinaa pysyä, kun silmä tekee tepposia. Täydellinen "white out". Lounaaseen asti liikkuminen onnistui siten, että takana olijat antoivat koordinaatteja kärkihiihtäjälle. Lounastauolla tuuli sitten yltyi sen verran kovaksi, että viimeisenä hiihtänyt ei enää kovin hyvin kärkihiihtäjää nähnyt. Ja ei mennyt aikaakaan kun kova lumimyrsky oli valmis. Tässä myräkässä tuli kokeiltua samalla myös Lappalais-käännös 80 kg:n piina vedettävänä ja ihan ketullile se meni. Koska näkyvyyttä ei ollut ja suojaan piti päästä piti ottaa teknologia avuksi. Suunnistimme GPS:n turvin vuoren rinteen taakse pahimman tuulen suojaan ja lopulta pystyimme teltan myrskyssä Jaakon ja Thomaksen kädestä pitäen-opastuksella ja nyt taas kaikki on hyvin.

8Jarmo

 7. Päivä 28.3.

Tänäänkin hiihdettiin. Aluksi ihan hyvässä säässä ja nähtiin jopa leiripaikka, johon oltiin eilen päädytty. Von Postbreenin päästä nähtiin myös vilaus sulana lainehtivasta Tempelfjordenista. Sen yli ei siis hiihdetty.

Ylämäen myötä alkoi myös huono sää: tuuli yltyi, jää ja lumi piiskasi kasvoja ja valkoiset maisemat sai kuvitella ihan itse mieleisekseen. Philippbreenin ylämäen päättyessä myös sää muuttui: tuuli laantui ja lumi vaihtui vausteet kuorruttavaan jäätävään tihkusateeseen. White out ja pehmeä lumi pysyivät. Jee!

8. Päivä 29.3.

Vaikka kahtena edellisenä päivänä maisemista ei ole ollut tietoakaan, niin olo on ollut kuin arktisella vaeltajalla. Myrskylasit päässä ja karvahuppu silmillä on hiihdetty läpi tuulen ja tuiskun, on pystytetty telttaa myrskyssä ja hiihdetty white outissa.

Kun eilen saavuimme leiriin, niin vaatteemme oli päästä varpaisiin jään kuorruttamia. Aamulla heräsimme siihen todellisuuteen, että ihan kaikki oli jäällä kuorrutettua.

Aamulla heräämme mennäksemme vessa-asioille, teltan vetoketju on jäässä ja myrskyikkunan narutkin jäätyneet solmuun. Lämpimällä pissapullolla sai sulatettua vetoketjun auki. Kyllä pissapullosta on moneksi.

Tämä päivä lähti kuitenkin käyntiin taas paljon paremmassa säässä. Tuuli oli aamusta napakkaa, mutta maisemat näkyivät ja aurinkokin paistoi kainosti pilviverhon takaa. Jäät raavittiin suksien pohjista ja lähdettiin uralle. Matkan edetessä sää vain parani ennustuksista huolimatta ja saimme nauttia sinisestä taivaasta, valkoisena hohtavista hangista, maisemista ja auringonpaisteesta. Auringon innoittamina yhdeksän hiihtolegin päivä , punaiset posket ja iloinen mieli.

9siella jossakin

9. Päivä 30.3.

Seitsemän päivän aikana Svalbard eli Huippuvuoret ovat näyttäneen meille monet kasvot. Alkupäivinä hiihtosää oli auringon suhteen loistava, mutta pakkasen suhteen ei. Lämpötilat -20 ja -30 asteen välillä. Tuuli on näissä maisemissa normaali asia, mutta kun kova tuuli muuttuu lumimyrskyksi jäätiköllä, ei olla enää menossa makkaranpaisto retkelle. Sitten tapaus ”white out”. Sitä emme ole kokeneet aikaisemmin ja sehän on metka tunne. Maailma loppuu omiin suksen kärkiin ja kaikki näkyy valkoisena ilman mitään ääriviivoja ja kiintopisteitä. Jokseenkin absurdi tila. Tätä olemme päässeet nauttimaan 3 päivää.

Muita elollisia olentoja meidän lisäksi vain myrskylinnut ja Huippuvuorten oma peura. Jääkarhuja emme ole nähneet, mutta ensimmäisenä yönä jo niin luulimme kun karhuvarotin laukesi pakkasen ja tuulen vuoksi. Siinä tuli hetken hengityskatkos. Muista olennoista näimme napaketun jäljet meren jäällä.

Vammoja tai vaurioita ei ole miehiin muuten tullut, mutta pakkanen on päässyt nipistämään sormen päät herkiksi. Huomenna olisi tarkoitus päästä base camp -pisteeseen, josta sitten pääsemme aloittamaan kiipeilytouhut.

Vaikka kysymyksessä on erittäin vaativat olosuhteet niissä pärjää oikealla varustuksella, asenteella ja ammattitaitoisten oppaiden opastuksella. Kaikki hyvin. Jahooo! 

10. Päivä 31.3.

Normaalien aamutoimien jälkeen 9 hengen convoy suuntasi kohti base camp-pistettä. Aamu oli normaali: tuulinen ja suttuinen, mutta vuoret tulivat jo näkyviin eli ei tarvinnut hiihtää sokkona kuten edellisinä päivinä. Ryhmän johtajan ilmoituksella tänään hiihdetään niin monta legiä kunes olemme hiihtäneet 18 km. Tuumasta toimeen ja otimme vanhan armeijan etenemistavan käyttöön. Jokainen hiihtää vuorollaan n. 10 minuutin jakson 2.2 km tuntinopeudella ja siirtyy tämän jälkeen hännille.

Umpihangessa alkoi lumi lentää suksen kannoista ja hiki pukkasi päälle, sillä 6 legiä oli pelkkää ylämäkeä. Mieltä virkisti ensin se, että aurinko alkoi pikkuhiljaa paistamaan pilvien lomitse ja toiseksi määränpää alkoi tulla näkyviin. Pikkuhiljaa pääsimme määränpäähän. Jokaisesta oli aistittavissa, että tänään oli annettu aika paljon. Leiri pystyyn hienossa auringonpaisteessa pikku pakkasessa ja ympärillä kohoaa uljaat vuoret – myös meidän huominen haasteemme eli Huippuvuorten korkein vuori Newtontoppen!

11. Päivä 1.4.

Aamulla heräsimme auringon paisteeseen ja kipakkaan -27 asteen pakkaseen. Aamutoimien jälkeen suuntasimme suksilla Newtontoppenin kovaan lumirinteeseen, jonka nousimme rauhallisesti siksakkia tehden. Harjanteelle päästyämme matka jatkui vähemmän jyrkkää rinnettä kuin alkunousu. Tätä tamppasimme useamman tunnin kunnes lopulta väsyneet reidet saivat ansaitun levon. Olimme päässeet huipulle kirkkaassa auringon paisteessa ja kohtuullisen navakassa tuulessa. Palkintona oli 1713 metrissä aivan uskomattomat maisemat niin kauas kuin silmä siintää. Huipulla olimme 15 minuutin verran ja sitten takaisin base campiin. Emme palanneet samaa reittiä, vaan kiersimme isomman lenkin jolloin pääsimme alas turvallisesti. Base campissa johtokaksikko tarjosi kaikille perinteisen summit-maljan.

Päivä oli upea vaikkakin raskas. Koska huiputus kesti alle 8 h pääsimme ensimmäisen kerran ojentamaan ja huoltamaan jäseniämme ilman kiirettä ja aikataulua. Seuraavana aamunakin herätys on kuuden sijaan vasta yhdeksän pintaan, koska seuraavana päivä lähdemme legeille vasta klo 12 ja hiihdämme vain viisi legiä.

11Jarmo huipulla

12. Päivä 2.4.

Aamu oli tuulinen (miten ollakaan) ja aluksi auringonpaistetta, mikä nopeasti hävisi pilviverhon taakse. Koska paluu tulee samaa reittiä, niin kätkimme osan ruuista ja polttoaineista kätköön, jotka napataan sitten mukaan paluussa. Matkaan -10 asteen pakkasessa. Legit hiihdettiin rauhallisesti, mikä tuntui jäsenissä oikein hyvältä. Tämä päivän on niin sanottu välipäivä kohti seuraavaa Perrier toppenin 1712 m base campiä.

Illalla kävi läheltä piti tilanne kun bensakeitin leimahti teltan sisällä iloisesti liekkeihin ja meille tuli kiire. Vähäisin vaurioin selvisimme, mutta eiköhän tästäkin jotakin taas opittu. 

13. Päivä 3.4.

Tänään oli niin sanottu siirtymispäivä. Hiihdimme ajoittain navakassa tuulessa jälleen kerran jäätikköä pitkin - kuinka ollakaan ylämäkeä. Legejä ei tosin tullut kuin viisi ja perustimme Perriertoppenin base campin. Meidän telttaa komistaa Hämeenlinna Sibelius 150 v juhlalippu, jolla annamme oman kunnianosoituksemme rakasta mestariamme kohtaan. Iltatoimet nopeasti kuosiin ja unille, sillä huomenna on rankka päivä kaksitoista tuntia etenemistä ylös ja alas ja lähtö aamulla klo 7 jos kelit sallii.

14. Päivä 4.4.

Kuten Korpi-Jaakko eilen sanoi, tästä päivästä tulee raskas – ja olihan se sitä. Aamulähtöä Perriertoppenin huiputukseen oli myöhäistetty jo aikasemmin ja niin sitä vielä aamulla edelleen myöhäistettiin 1 tunnilla lisää eli startti oli klo 10 johtuen keliolosuhteista. Aamu oli pilvinen ja aika ajoin kovat puuskaiset tuulet ravisuttelivat telttojamme, joten odottelimme vielä hiukan tuulen tyventymistä. Jokainen otti repun eväitä täyteen ja siihen kylkiäisiksi hakut ja jääraudat, sekä lämmintä vaatetta päälle pantavaksi jos tarve vaatii. Mukaan otettiin myös ahkio pahan päivän varalle evakointia varten.

Matkaan lähdimme siis klo 10 ja heti ensitöiksi haasteena jyrkkä alarinne, mikä piti laskeutua jalan. Sukset vain reppuun kiinni ja varovainen laskeutuminen alkoi. Samalla kun jalkajumppaa tehtiin avautui silmiemme eteen hakellyttävän kaunis korkeita vuoria ympäröimä laakso. Kuulimme että sitä paikkaa kutsutaan pikku-Chamonix kauneutensa takia. Laakson pohjalta aloimme taas nousta jäätiköä ylös harjanteelle Perriertoppenin juurelle.

Tauon aikana vaihdoimme kapulat rautoihin ja sauvat hakkuihin ja lähdimme nousemaan kahtena köysistönä jyrkkää rinnettä ylös. Tässä vaiheessa ilma oli vielä hiukan tuulinen ja suttuinen ja mietimme tulisimmeko huipulta näkemään mitään.

Kun olimme nousseet puoleenväliin, pilvet jäivät alapuolelle ja täysi auringonpaiste päällä. Siinä rinnettä noustessa saimme ihailla aivan häkelyttäviä maisemia.IMG 20160404 160215907 Perrier

 

Raskaan taivaltamisen jälkeen kaikki pääsivät huipulle noin klo 16.40. Ihailimme maisemia leudossa tuulessa ja pakkasessa 45 minuutin ajan ja sitten alkoi paluu base campiin. Raskaiden laskujen ja nousujen jälkeen olimme väsyneinä, mutta iloisia leirisämme noin klo 21.30 maissa. Huikea päivä ja nyt murkinaa suuhun ja makuupussiin lepuuttamaan rasittuneet raajat huomisen paluukoitosta ajatellen.

12miehet huipulla

15. Päivä 5.4.

Kun silmäni mä auki sain, aurinko paistoi suoraan telttaan ja ei tuulen virettäkään. Teltasta ulostautumisen jälkeen myös pakkaslukemat olivat -5 asteen paikkeilla. Mikä ihana aamu! Ensimmäistä kertaa wc-reissukin tuntui melkein nautinnolliselta kun auringon säteet lämmittivät ihoa.

Normi aamutoimien jälkeen lähdimme tuntia myöhemmin edellispäivän pituudesta ja eteenkin rasituksesta johtuen. Tosin tästäkin päivästä tulee normaalia pidempi, sillä meidän pitää päästä ruoka- ja polttoainekätkölle jonka teimme Newtontoppenin base campiin. Ruoka loppuu muutoin kesken jollemme hiihdä reilua 24 kilometriä.

Hiihto alkoi leppoisissa tunnelmissa ja moni ottikin ilman lämpötilan vuoksi jo kuoritakit pois. Mutta ei aikaakaan kun kylmä viima alkoi puhaltamaan jäätiköllä. Takit puettiin takaisin päälle ja vielä vähän lisääkin. Tällaista hiihtoa 9 legiä ja lopulta ilman lämpötilakin laski -25 asteeseen. Kyllä taas uni maistui kun kroppa tarvitsi pikaista lepoa. Myönnettävä on että team-Tawastialla oli takki poikkeuksellisen tyhjä.

13matkalla katkolle

16. Päivä 6.4.

Lähtö Newtontoppenin base campistä toiseen kertaan. Lämpötila noin -20 astetta ja täysi auringonpaiste. Muutama legi lähes tyynessä tuulessa mutta syvässä lumessa sujuivat mukavan rauhallisesti. Myös paikallinen sheriffi kävi taas jututtamassa meitä kelkoilla, mikä ei ole näissä maisemissa aivan jokapäiväistä - itse asiassa hyvin poikkeuksellista. Sitten lähdimme nousemaan jäätikölle jyrkähköä rinnettä, jonka vertikaalista korkeutta vain 150 m mutta nousukulma riittävä. Sitten alkoi vuorten yli yhtäkkiä puhaltamaan erittäin kova tuuli vasten naamaa. Taas mitattiin kestävyyttä lähinnä korvien välissä.

Kun lopulta pääsimme harjanteelle ja laskua jäätikköä pitkin alaspäin, näimme kaukaisuudessa 4 tummaa hahmoa tulevan vastaan. Koska hahmot olivat tummia ja ne vetivät perässään jotakin, kyseessä ei ollut jääkarhut vaan toinen Suomalainen retkikunta, jotka suuntasivat matkansa samaa reittiä pitkin Perriertoppenille ja siitä eteenpäin aivan saaren pohjoisimpaan kärkeen. Paiskasimme kättä ja sillä puheella perustimme siihen paikkaan yhteisen leirin.

Muutaman tunnin jälkeen meitä pakkautui "Kossun" kolmen hengen Hillebergin Saitar-telttaan kaksitoista henkilöä leirijuhlaan. Taitaa olla yksi ennätys tuokin. Tunnelma oli hyvin tiivis ja leppoisa ja siinä vanhat konkarit kertoivat tarinoita vanhoista ja tulevista reissuistaan. Mukavaa oli. Sitten lopuksi vielä keittelimme vedet lumesta ja kaivauduimme makuupussiemme uumeniin. Huomioitava vielä se, että päivä on pidentynyt tämän reilu kahden viikon aikana huomattavasti.

14takaisin

15toinen retkikunta

17. Päivä 7.4.

Aamutoimien ja toisen retkikunnan hyvästelyiden jälkeen teem Tawastia teki legiennätyksen 3.7 km/45 min (tosin myötätuuli, alamäki ja erikoisen hyvä luisto skineillä). Ilman leuto -4 astetta ja pientä tuulta. Paluu arkeen tapahtui seuraavilla legeilleä; kovanlainen sivuvastainen tuuli, ylämäkeä ja lopulta white out. Pakersimme 6 legiä ja 15 km - ei huono. Leiri pystytettiin keskelle jäätikköä korkeimmalle kohdalle mutta maisemat jää parhaimmillaankin viiteen metriin.

18. Päivä 8.4.

Retkikunta heräsi tyyneen pikkupakkaseen ja totaaliseen white outtiin normaalia myöhempään, koska armo oli käynyt oikeudessa ja saimme demokraattisella äänestyksellä tunnin lisää lepoaikaa. Edellispäivän illasta vielä sen verran, että illan radiobreefingissä ”Voikkaan veto” kusosi, että olisi muutamalle lettuja tarjolla ja ”Tawastia”-teemin käsi kävi puhelimeen nopeammi kuin Lucky Luken pistoolikäsi ja näin pääsimme nauttimaan äärimmäisen hyvästä seurasta ja letuista hillon kera.

Kun kimpsut ja kampsut olivat jälleen pakattu jo rutiineiksi muodostuneen järjestelmän mukaan, tuli myös uusi poikkeus. Otimme suksista skinit pois, sillä päivän legeillä ei tulisi yhtään ylämäkeä – ja niinhän se oli. Tuntui suorastaan nautinnolliselta vetää ahkiota, koska liikettä tuli huomattavasti enemmän ilman nahkoja. Kärki lähti hiihtämään white outiin kompassisuunnalla ja korjauksia annettin aina tarpeen mukaan takaapäin.

Yksi isompi mäki piti ottaa varovaisemmin, koska mitään näkyvyyttä ei ollut ja Thomas vielä varmuden vuoksi sondasi jäätikköä sen erikoisen röpeliäisyyden vuoksi. Lunta oli rittävästi ja näin railo-ongelma pyyhitty pois. Myös näkyvyys parani koko ajan alaspäin tullessa. Hiihdimme alamäkeä tai tasaista viisi legiä yhteensä 16 km. Päädyimme jo lähemmäksi rannikkoa ja taisi Jäämeri jossakin kohdassa jo pilkistääkin.

Leiri pystytettiin 500 metrin korkeuskäyrän kohdalle Luxorfjelletin koillispuolelle. Lämpötilakin noussut jo melkein Suomen kesälukemiin eli -3 asteeseen. Ilta meni energiaa tankatessa ja vesiä sulatellessa sekä mukavia kaskuja sutkautellessa.

19. Päivä 9.4.

Rauhallisten aamutoimien jälkeen lähdimme taas laskettelemaan kohti jäämeren pintaa. Keli lähellä nollaa ja semi white out, sillä läheiset vuorenrinteet erottuivat jotenkin huurtuneiden myrskylasien läpi. Jotta vauhti ei olisi käynyt liian kovaksi (skinithän olivat pois jo suksista) laitoimme ahkioiden pohjaan jarrunarut mikä hidastikin menoa - toisilla kuulemma liiankin. Kuitenkin alas päästiin noin 500 korkeusmetriä kohtuullisen nopeassa ajassa ilman loukkaantumisia ja sehän on tärkeintä tässä. Tämän jälkeen alkoi tasainen taapertaminen merenjäällä. Erotuksena edellisiin viikkoihin oli Korpi-Jaakon ohje, että myös viimeisen miehen täytyy kääntää päätä taakseen silloin tällöin ettei tulla OIKEASTI yllätetyksi. Siinä vanhan liiton miestenkin kaularankaan tuli huomattavasti enemmän liikkuvuutta kun oli todellinen syy siihen.

Viiden legin jälkeen pystytimme teltat puolalaisten ja tsekkien tutkimusaseman pihaan ajatellen, että sieltä löytyisi enemmän lunta kuin jäältä. No vähän paremmin, mutta ei riittävästi joten osa teltan tukilangoista jouduttiin kiinnittämään jääruuveilla. Samalla arvottiin jääkarhut-väijytys ja me otimme ensimmäisen ja viimeisen 2+3 tuntia.

20. Päivä 10.4.

Väijyssä ei nähty nallea, mutta Thomas bongasi napaketun ja useamman Kiirunan. Eilen bongasimme muuten useamman hylkeen lötköttelemässä jäällä, mutta lajitunnistus jäi hämäräksi sillä olivat sen verran arkoja veikkoja, että hävisivät meren aaltoihin jo varhain niitä lähestyttäessä. Lähes suojasäässä, mutta navakassa tuulessa lähdimme etenemään kohti kuollutta "kaivos"kaupunkia Pyramidenia. Kun muutama legi oli hiihdetty eteemme tuli näky, mitä ei ihan heti uskonut todeksi. Kaupunki oli hylätty 1997 ja kaikki oli jätetty Neuvosto-Venäjän tyyliin siihen kuin se kuuluisa koira jätöksensä. Näky oli oikeasti absurdi. Tällaista ei enää pitäisi olla ja kuitenkin sellainen seisoo meidän edessä. Sirpit ja vasarat koristaa talojen seiniä ja sen aikainen neuvostoajan pastilli-väritys (mitä nyt rappausten rapistuminen jälkeen seinissä oli enää jäljellä) joka paikassa. Lenin seisoi edelleen lippalakki vinossa Lokakuun vallankumouksen 60. vuosipäivän kadun päässä urheilutalon edessä ja mahtipontiset työn sankaruutta kuvaavat taideteokset jokaisessa talossa. Voi veljet!

Todellisuudessa paikka ei ollut aivan kuollut. Kymmenkunta venäläistä oli aloittanut siellä hotellin ja ravintolan pitämisen turisteille 2012. Sinänsä ihan hyvä idea, sillä turismi varmaankin lisääntyy vuosien varrella noinkin erikoiseen paikkaan. Ravintolassa otimme leivät nestemäisenä ja borshkeittoa pääruokana. Korpi-Jaakko herrasmiehenä tiesi venäläiset tavat ja ruokaahan ei maisteta ennen kuin kunnon venäläinen snapsi on herättänyt lopullisen ruokahalun. Keitto oli hyvää ja muut antimet erinomaisia.

Paluun olimme suunnitelleet niin, että laiva olisi tullut hakemaan meidät "kaivos"kaupungin hiililaiturin rannasta, mutta kun meri oli jäässä niin tässä tapauksessa meidän piti mennä laivan tykö. Laiva oli ajanut jään rajasta muutaman kymmenen metriä jäälle tehden siihen itselleen aukon ja näin se jäi odottamaan meitä sinne. Laitoimme sukset jalkaan ja hiihdimme jään rajassa olevalle laivalle 20 minuutissa. Laivalla olevat turistit olivat ihmeissään kun jäällä hiihtää 9 hengen convoy kohti laivaa ja kipuavat sitten reelingin yli tavaroineen sisälle. Mukavan sävähdyttävä kokemus. Sisällä nautimme laivan antimista ja ilmeisesti kolmen viikon pesemättömyyskään ei haitannut kanssamatkustajia, koska emme saaneet yhtään pöytää vapaaksi.

Laivamatka kesti kolme ja puoli tuntia Longjearbyeniin ja tämän jälkeen veimme tavarat varastorakennukseen huomista huoltoa varten. Mukaan vain siviilivaatteet ja sitten suihkuun ja syömään. Tunne tila on nyt onnistunut! Se tehtiin mitä tänne tultiin tekemään kiitettävästi ja olemme ylpeitä itsestämme. Mission accomplished.

Seuraa etenemistä myös täältä ja lue kuulumisia blogista.