Refugion maja - ensimmäinen päivä

Kirjoittanut Ilari.

Kirjoitan tätä päiväkirjaa nyt maanantaina 11.10.2010 kello 10.30 Cayambe-vuoren rinteellä Refugion majalla 4600 metrissä.

Viikko ollaan nyt elelty Ecuadorin maaperällä. Maanantaina 4.10. Helsinki-Vantaalta lähdön jälkeen matkustimme määränpäähän Quitoon noin 26 tuntia josta lentoaikaa noin 20 tuntia. Jalat oli turvotuksesta melkoiset tukit – olisi ollut lentosukilla käyttöä!

3 päivää vietimme Quitossa – Ecuadorin pääkaupungissa aklimatisoitumassa. Kaupunki sijaitsee vajaan 2900 metrin korkeudessa ja on näin loistava paikka tähän touhuun. Päivien aikana tietysti tutustuimme kaupunkiin ja siitä on kaksi mielenyhtymää. Kaupunkiympäristö on kuin identtinen Libanonin Beirutista tosin siistimpänä versiona. Toinen seikka; valtaväestö on intiaaneja ja heidän keskimitta jää varmasti alle 150 cm – pygmigeeni? Kolmantena Quito-päivänä kävimme Pachoan luononpuistossa hakemassa korkeutta. Vajaassa 7 tunnissa pääsimme 3800 metriin ja kaikilla vointi hyvä – jalat vain menivät ihan hapoille alastullessa.

9.10.2010 lähdimme kohti Cayambe-vuorta (5790 m). Matkanvarrella kävimme päiväntasaajalla ja siitä Cabanas de napoles hostelliin missä tuli retken aikana poikkeuksellisesti lämmintä vettä suihkusta – mikä ihana fiilis! Tämä paikka oli myös päätepiste poikkitieteelliselle tutkimukselle; päiväntasaajan eteläpuolella vesi kiertää pöntössa myötäpäivään, päiväntasaajalla ’uppoaa’ suoraan ilman kierretä ja pohjoispuolella vastapäivään. Triviaali tieto tämäkin…

10.10.2010 lähdimme puolenpäivän aikaan tänne Cayamben rinteelle. Kuljetus oli avolava maasturi. Kamat lavalle niin kuin ukotkin. Matka meni hienosti vaikka ei se varman ollut aivan turvallisimmasta päästä. Kuski oli taitava – ja pitikin olla sillä ei nämä kinttupolut ole edes meidän vaatimaa mökkitietä ja ’tiet’ ovat hyvin ilmavia.
Tuuli oli kova ja mittasimme Jannen tuulimittarilla rinteessä 23 m/s puuskia joten fööniä ei täällä tarvita. Ruokaa ja juomaa nassuun ja yöpuulle ja odotukset seuraavan päivän nousuun jäätikölle missä päästään aklimatisoitumisen yhteydessä treenaamaan jääkiipeilyä ja ylipäätään varusteisiin, joilla ei ole ollut niihin aikaisempaa kokemusta. Yön aikana porukassa lievää päänsärkyä ja hapettomuuden tunnetta, mutta ei mitään vakavaa. Ilmeisesti suuremmaksi ongelmaksi muodostui unettomuus johtuen korkeasta ilmanalasta.

11.10.2010 aamu ei valjennut – ei millään. Tuuli sama tai jopa hitusen kovempi, lunta/jäätä/hiekkaa vaakatasossa, mutta onneksi majan lämpötila ei ollut pudonnut alle 0:llaan vaan oli plussalla 4 astetta. Aamurutiinina vettä ja jotakin haukattavaa jos maistuu ja pakkohan se on maistua vaikka ei mieli tekisikään. Se on yksi ongelma täällä korkeammalla, ruoka ei aina meinaa mennä alas.

Tilanne ei ole nyt aivan optimaalinen, mutta tässä odotellaan parempaa keliä. Minä luen Nukarin Sirkan omaa elämänkertaa ja muut joko nukkuu, lukee tai tappaa muuten aikaa koiranleukailemalla.

Kiitoksia jo kaikille ystäville ja tutuille jotka ovat laittaneet kannustavia viestejä – niitä on täällä kiva lukea! Kovasti terveisiä sinne kotiin ihanalle vaimolle Jaanalle ja Samu-poitsulle sekä iskän omalle tytölle Lotalle Hämeenlinnaan.
Lukijoille myös sorget,  jos teksti ei ole aivan johdonmukainen tai lauseiden rakennus ei ole niin kuin suomenopettaja Lyceolla opetti – näissä korkeuksissa kun tuo pannu tuppaa olemaan jo aika kohmeessa.

Retkikunnalla kaikki hyvin!