Takana vuoristoa ja sademetsää

Kirjoittanut Juho.

Olen tällä hetkellä Lago Agrion vaatimattomalla lentokentällä. Takana on muutamat viikot hyvin erilaista maisemaa korkeista vuoristohuipuista aina kosteaan sademetsään. Matkamme on nyt lähellä päätöstään. Vietämme vielä muutaman päivän Quitossa ennen lähtöämme takaisin kotiin. Koko seikkailuretki on mennyt mielestäni loistavasti ja monet pienet käänteet ovat muodostaneet ajastamme täällä todella mielenkiintoisen.

Itselleni tärkein ja paras muisto muodostui Cotopaxin huiputuksesta Samun ja Edgarin kanssa. Cotopaxilta avautumat maisemat olivat päätä huimaavat kun yön valjettua koimme maisemat vuoren huipulta lähes kuudesta kilometristä. Nousu oli ihanteellisesta säästä huolimatta vaativa muuttuneiden reittien ja sortuneiden jääsiltojen johdosta. Onnistuimme tehtävässämme viedä Eduixin lippu huipulle ja se oli minulle tärkeä asia. Toki olisin kiivennyt vuorelle lipusta huolimattakin, mutta se antoi sopivasti lisäpotkua.

Cotopaxin jälkeiset huilipäivät Banjosin tulivuorikaupungissa olivat hauskaa vaihtelua korkealla oleiluun. Näiden muutaman päivän aikana saimme levätä ja kuluttaa aikaa haluamiimme aktiviteetteihin. Kaupungissa oli verrattain paljon turisteja. Banjosissa oli tarjolla hyvää toffeetta, jonka valmistus ihmetytti koko retkikuntaa. Toffeeta nimittäin väännettiin lopulliseen muotoonsa seinään kiinnitetyn koukun avulla. Koko toimitus tehtiin paljain käsin. Galleriasta löydät kuvia mm. tästä ihmetyksestä.

Chimborazo oli korkein huiputuskohteemme. Noin 6,3 km:n korkuinen jättiläinen oli harmiksemme kärsinyt valtavasta lumikadosta ja alkumatka vuoristomajalta kohti huippua oli varsin tylsää kävelyä jäisessä kivikossa. Lumen puuttuminen aiheutti lisäksi ilmeisen kivivyöryvaaran. Selvisimme kivikosta ehjin nahoin ja tämän jälkeen aloitimme todella puuduttavan ja tylsän nousun kohti huippua. Sää oli lähtiessämme ihanteellinen, mutta heti päästyämme ylemmäs alkoi tuuli puhaltaa voimakkaasti. Tuuli yltyi entisestään ja nousumme hidastui aikaisemmasta huomattavasti. Lisäksi koimme molemmat Samun kanssa vuoristotaudin oireita ja turvallisuuden takia päätimme keskeyttää nousun parisataa metriä ennen huippua. En ole katunut silloin karvaalta tuntunutta päätöstämme, koska seurassamme kiivennyt venäläinen kiipeilijä tuli huipun suunnalta alas ja kertoi, ettei ollut löytänyt / saavuttanut huippua kovan myrskytuulen johdosta. Tärkeämpää oli siis tulla takasin mökille yhtenä kappaleena ja elossa. Vuoristotaudin oireet alkoivat helpottamaan laskeutumisen aikana. Cotopaxiin verrattua koin Chimborazon paljon tylsemmäksi vuoreksi ja avautuneet maisemat eivät sisältäneet laisinkaan Cotopaxin kaltaisia lumi- ja jääveistoksia.

Matkamme korkeissa oloissa oli saatettu päätökseen. Retkikuntamme suuntasi kohti aivan uusia seikkailuja. Matkasimme linja-autolla Andien yli Lago Agrion viidakkokaupunkiin, josta oli vielä muutaman tunnin matka todelliseen erämaahan. Liikuimme Lago Agriosta pikkubussilla kohti Cuyabenon luonnonpuistoa. Bussi jätti meidät kapean viidakkojoen rantaan, josta lähdimme jatkamaan matkaa viidakon syvyyksiin mootoriveneellä. Ajoittain vain 30 cm syvä joki aiheutti kuljettajalle haasteita veneen ohjaukseen ja moottorin käyttöön. Kaikesta huolimatta taitava kuljettajamme navigoi meidät kolmen tunnin ajan kohti viidakossa sijaitsevaa majoitustamme. Majoitus oli rakennettu muutaman metrin korkuisten toppien varaan joen läheisyyteen. Tolpat tulivat tarpeeseen aikana, jolloin joen pinta saattoi olla jopa kolme metriä korkeammalla. Nyt oli erityisen kuiva kausi ja alueella olevat järvet olivat kuivuneet. Myös tästä syystä joen pinta oli ennätyksellisen matalalla.

Viidakko toi retkeen aivan uuden ulottuvuuden. Erilaiset eläimet ja yölliset seikkailuretket viidakkoon näyttivät pimeän ja ääniä täynnä olevan viidakon toisen puolen. Päivällä kuolleelta vaikuttava asumustemme pihamaa oli yöllä täynnä elämää. Erilaiset hämähäkit, torakat, madot ja käärmeet valtasivat majoituksemme alustan. Tolppien varaan rakennetun kylämme öiset asukit vierailivat myös asumuksissamme. Ei ollut siis erikoista, että katselimme nukkumapaikkamme katossa isoa tarantellaa ennen silmien painuessa umpeen. Nämä osittain vaarallisetkin eläimet antoivat meille pääsääntöisesti rauhan ja saimme nukuttua yömme rauhassa. Uniin saattoivat eksyä kylläkin aikaisemmin nähdyt alligaattorit ja valtavat hampaat omaavat piraijat.

Nyt olemme valmiina kotiin lähtöön. Valokuvia ja videoita on kertynyt retken aikana valtava määrä. Koitamme saada myös videoita päivitettyä tänne sivuille. Kaikki videot ovat tallennettuna ulkoiselle kovalevylle, jonka pyörittäminen haukkaa liiaksi virtaa. Videoiden editointi on huomattu syövän paljon akkua kannettavasta ja tämän takia olemme jättäneet sen tekemättä.