Ensimmäinen päiväkirjamerkintä Ecuadorista

Kirjoittanut Juho.

Viikko takana seikkailuretkeä ja tällä hetkellä istuskelen 4600 metrissä Cayamben vuoristomajalla. Vietän täällä muutaman päivän ajan aklimatisoitumassa muun retkikunnan kanssa. Alkumatka Helsiki-Vantaalta aina Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon saakka meni hyvin. Tosin matka tuntui erityisen pitkältä välilaskujen takia. Teimme välilaskut Amsterdamissa, Hollannin Antilleilla Karibian merellä sekä yhdessä pikku kaupungissa Quitosta etelään.

Lentokentällä meidän ryhmäämme oli vastassa retkikuntamme ammattimies Harry Hakomäki. Harry vastaa retken toteutuksesta täällä Ecuadorissa. Harry on mm. järjestänyt majapaikat ja kyyditykset meille valmiiksi. Mr. Hakomäki on kiipeillyt jo useampien vuosien ajan eri puolilla maapalloa.

Retken alku meni leppoisasti Quitoon tutustuen ja varusteita hankkien. Taustalla oli myös totuttautua kotioloja korkeampaan ilmanalaan. Quito on valtavan kokoinen kaupunki, jossa ei niinkään ole havaittavissa olevaa yhtä keskustaa. Kaupungissa ei ole juurikaan korkeita kerrostaloja, vaan katukuva koostuu muutaman kerroksen korkuisista kirjavista rakennuksista. Ruoka oli maittavaa, mutta mitään hillitön eksotiikkaa ei Quiton ruokakulttuuri pidä sisällään. Hintataso on varsin edullinen, mutta ei mikään esimerkiksi Intiaa vastaava. Löysin yhdestä kiipeilykaupasta hyvän untuvatakin itselleni. Takki maksoi 200 dollaria.

Ensimmäinen korkeampi keikka suuntautui Pasochoan luonnonpuistoon, jossa kiipesimme noin 4000 metriin. Näissä korkeuksissa ei vielä ollut lunta havaittavissa. Lähtöpisteessä 3000 metrissä luonto vaikutti enemmänkin sademetsältä kuin korkealta vuoristolta. Kiipeäminen sujui hyvin ja en tuntenut päänsärkyä, joka helposti tulee noustessa nopeasti ylöspäin. Kuitenkin korkeat olot aiheuttivat selvästi hengästyneemmän olon.

Pasochoan jälkeen suuntasimme varusteinemme tänne Cayambeen. Mukana oli nyt kaikki kiipeämiseen tarvittavat varusteet hakuista jäärautoihin. Ensimmäinen yö kului hosteriassa varusteita ihmetellen ja nyt olemmekin täällä 4600 metrissä vuoristomajalla. Maisemat ovat huikeat ja korkeus tuntuu jo hieman päässäkin. Vuoristoon iski hermeettinen myrsky ja ulkona liikkuminen oli käytännössä mahdotonta. Tuulen nopeus oli puuskissa yli 23 metriä sekunnissa ja tasainen tuulennopeuskin oli lähes 20 m/s. Taivaalta satoi räntää ja lämpötila laski lähelle nollaa. Mökissä nukkuminen oli kuitenkin luksusta tämän myterin keskellä.

Ensimmäinen yö mökillä oli varsin tuskainen. Korkeus aiheutti melkein koko köörille päänsärkyä ja unettomuutta. Itse valvoin myös myöhään ja tuskastelin pollan kanssa. Apuna heitin Buranan naamariin ja sitten päädyin untenmaille. Aamulla olo olikin paljon parempi, mutta harmiksi keli ulkona oli yhtä karmiva. Oikeastaan se oli vain pahentunut yön aikana ja haaveemme jääkiipeilystä oli ainakin siinä hetkessä särkynyt.

Aamupala maittoi hyvin ja kulutimme aikaa mökissä klo 14.00 saakka, jolloin säätila ulkona muuttui ja pääsimme ulos tarkistamaan tilannetta. Onneksemme sää oli tosiaan selvennyt ja näimme taas pidemmälle kuin muutaman metrin. Kävimme kävelemässä rauhallisesti mökin ympäristössä ja ihailimme maisemia. Itse testailin kenkiini vuokrattuja jäärautoja. Ne toimivat moitteetta ja kiipesin Ilarin kanssa pienen lumirinteen ylös testimielessä. Ilari kertoi minulle hieman tekniikoista.

Kolmelta keli oli selvästi parempi ja päätimme lähteä kohti jäätikköä. Jäätikkö sijaitsi vajaan kilometrin päässä majalta, joten siirtyminen oli varsin lyhyt.

Kiipeileminen raudoilla oli minulle uutta, mutta suoriuduin mielestäni hyvin ja pääsin ylämäkeen varsin vaivattomasti. Käytössäni oli vaellushakku, joka on teknistä kiipeilyhakkua pidempi. Rinteessä olisi ollu käytännöllisempi heilua teknisen hakun kanssa jyrkkyyden takia. Nyt tuntui ensimmäisen kerran, että olemme asian ytimessä, vaikka matkaa tavoitehuipuille on vielä lähes 2000 metriä.

Moro, kotopuoleen kaikille!

Vaelluksella Haltilla ja Norjan Lapissa

Kirjoittanut Juho.

Ecuadorin tunnelmia piti käydä koittamassa etukäteen hieman pohjoisen tuntureilla Suomessa ja Norjassa. Vaellus suuntautui Kilpisjärveltä kohti Haltia ja Norjan erämaata. Retki meni hyvin ja varusteet toimivat lähes moitteetta.

Mukanani oli testissä mm. Fenixin otsalappu ja käsivalaisin. Lampuissa riittää tehoa hyvin myös pimeään ja räntäsateiseen yöhön. Voin kyllä suositella kyseisiä "valonheittimiä" muillekin.

Haltin huipulla on melko kylmää ja yöllä satanut lumi liukastutti mukavasti kivistä tunturia. Reitti Haltin huipulle on miltein koko matkalta lohkareiden ja irtokivien päällä pomppimista. Nousu huipulle on muuten melko vaivaton ja nelivetoa ei tarvita juuri lainkaan.

Haltin korkein kohta on muutaman metrin Norjan puolella. Tokihan sekin piti käydä kuittaamassa. Sain itselleni numeron 98 927 eli ei ihan täysi satatonninen mennyt kohdallani rikki. Joku oli kuulemma ennustanut 100 000 kävijän rajan menevän rikki nyt 2010 elokuussa, mutta epäilempä suuresti kyseisen ihmeen tapahtumista. Vielä puuttuu yli 1000 huiputtajaa. Haltin huiputuskirja sijaitsee kuvassa näkyvässä laatikossa tunturin huipulla.

Ruskaa ei ollut vielä paljoa havaittavissa vaikka pakkanen yöllä jäädyttikin tehokkaasti juomaveden rinkassa. Käsivarren erämaassa ei ole juurikaan puita, joten siellä ihailtava ruska on pääosin maaruskaa, jonka väriloisto hakee hyvänä vuotena vertaistaan.

Puuttomuus aiheuttaa pieniä ongelmia, jos sattuu käymään esimerkiksi keitinrikko ja sapuska pitäisi lämmittää perinteisin nuotiokeinoin. Tällä kertaa ei niin onnekseni käynyt ja sain keiteltyä sopat varmalla otteella hyväksi todetulla kaasupolttimella.

Kaasuna oli käytössä Primuksen Power Gas. Vajaan viikon reissun aikana kului kaksi 400 gramman kaasupatruunaa. Keittimenä / suuttimena oli yksikertainen ja kevyt pullon päälle kierrettävä muutaman kympin kaasupoltin. Polttimessa ei ole omaa sähköstarttia, joten tulitikut kannattaa säilyttää kuivassa :)

Olis mulla ollut toinenkin keitin, oikein uusi ja sähkösytkällä varusteltu Primus EtaPackLite, mutta sehän jumankauta unohtu eteiseen kotopuolessa.

Joskus kannattaa käydä varustelista läpi ajatuksen kanssa, jotta välttyy yllätyksiltä. Onneksi vanhojen kaasupatruunojen seassa oli monella reissulla mukana ollut peruspoltin, joten unohduksesta ei koitunut sen kummempaa haittaa. EtaPackLite järjestelmässä kaasupatruuna kytketään polttimeen erillisen letkun avulla. Järjestelmä on hieman painavampi, mutta turvallisempi teltan sisällä absidissa keittelyyn. Pelkkä kaasupatruuna on varsin epävakaa, jos alustana on epätasainen tunturin rinne jäkälineen.

Olihan siellä sen verran kylmää, että yöllä juomat jäätyivät pinnasta parin sentin jäähän. Käytössäni oli perinteiset Puolustusvoimien käytössäkin olevat juomapullot.

Itseasiassa toinen näistä legendaarisista pulloista on saatu läksiäislahjana Laskuvarjojääkäri koulusta Utista. Se on palvellut omistajaansa varusmiesaikoina monilla mettäkeikoilla. Pulloihin mahtuu muistaakseni 0,6 litraa juotavaa. Normaalisti suosin enemmän läpinäkyviä pulloja, koska mehun sekoittaminen on helpompaa, kun näkee paukun seoksen suoraan silmillään. Näiden juomapullojen kestävyys on kyllä limupulloja huomattavasti paremmalla tasolla.

Juomavettä pohjoisessa saa mistä tahansa. Tuntureiden sulamis- ja sadevesistä muodostuvat purot ja joet ovat vedenlaadultaan erittäin kirkkaita. Niistä voi hörppiä juomaa ihan niin paljon kun huvittaa sairastumatta.

Kuvassa on puron yhteydessä oleva pieni noin kaksi metriä leveä vesimonttu. Montun vesi oli niin kirkasta ettei yli metrin syvyydessä olevien kivien yksityiskohtiakaan ollut vaikea erottaa. Vesi oli uskomattoman kirkasta! Teki mieli mennä uimaan, mutta sanotaanko, että veden lämpötila oli 3 cm... Aiheeseen liittyen: Kävin kyllä pesulla, mutta hieman eri tavalla. Lämmitin autiotuvan isossa kattilassa vettä ja peseydyin lumituiskussa autiotuvan ulkopuolella kaataen kattilasta vettä päälleni. Toivottavasti tunturissa ei ollut siihen aikaan enää ketään muita kulkijoita. Alaston mies lumisateessa olisi saattanut olla shokeeraava kokemus.

Käsivarren erämaassa ja Norjan erämaassa on useita autiotupia. Tuvat ovat pääosin varusteltu kamiinalla ja kaasuliedellä. Tupiin mahtuu yöpymään neljästä kymmeneen henkeä tuvan toiseen päähän tehdyille lavereille. Tuvassa loikoileminen ja sapuskan laitto voittaa kyllä helposti kylmässä teltassa majailun.

Tuvat ovat luksusta, johon kannattaa telttaretkellä poiketa tutustumaan. Tuvista löytyy myös tupakirjat, joista matkalaiset voivat lukea muiden vaeltajien retkitarinoita ja kuulumisia. Kirjojen tehtävänä on myös toimia apuna tilanteissa, joissa joku on esimerkiksi eksynyt erämaahan. Kirjasta voidaan selvittää mahdollisesti hänen määränpäätään ja etenemissuunnitelmia.

Autiotupien lisäksi tarjolla on varaustupia, jotka voi varata halutessaan itselleen pientä maksua vastaan. Varaustuvat ovat monesti autiotupien yhteydessä. Saunoja ei niissä valitettavasti ole. Tämä on iso miinus, koska ajattelin jo viedä kaverini saunomaan helikopterilla keskelle erämaata. Helikopterikyyti Kilpisjärveltä esimerkiksi Haltille olisi maksanut noin 400-500 euroa.

Helikopteri lennättää paljon kalamiehiä parhaille kalapaikoille aivan lähelle Suomen ja Norjan rajaa. Kirkasvetisten purojen ja järvien vesissä uiskentelevat mm. maukkaat raudut, jotka ovat taimenen kaltaisia kaloja. Rautuja saa onkimalla ja perholla. Talvella ne tarttuvat myös hyvin pilkkionkeen. Muistankin armeija-aikaisen keikkamme käsivarren erämaahan, jolloin ongimme ruuaksi lähes muovikassillisen rautuja. Niiden lisukkeena oli riekkoa ja poroa.

Riekot pysyttelivät piilossa täällä reissulla, mutta jokin iso kotka tai haukka liiteli taivaalla erään jokiuoman päällä. En ole mikään lintutieteilijä, joten kyseessä saattaa olla lokkikin, mutta tässä on kuva kyseisestä elukasta. Se varmaan kytti maassa vipeltäviä sopuleita ruuakseen.

Sopulit elelevät tuntureiden rinteillä maakokoissa. Ne kaivavat suuria tunneliverkostoja, joiden avulla ne suojautuvat niin maassa kun taivallakin liikkuvien petojen varalle. Voisin kuvitella niiden olevan naalien ja kotkien herkkua. Tiettävästi sopulit tekevät joskus valtavia massamuuttoja, jolloin niitä menee myös teiden yli valtavina laumoina.

Osa sopuleista olivat todella rohkeita ja ne tulivat hyvin lähelle taukopaikkaa kurkistelemaan leivänmuruja. Kuvassa on pikku-sopuli, joka oli hetken hukassa äidiltään. Onneksi äitee tuli lopulta hätiin ja kutsui pikku-sopulin takasin kotiin pahan valokuvaajan luota.

Sopulit vipeltävät pienistä jaloistaan huolimatta tosi lujaa. Niiden kiinni saaminen edellyttää kyllä erityisiä sprintterin kykyjä. En tosin testannut asiaa, mutta kuvittelisin sen olevan niin. Niillä saattaa olla vauhdin lisäksi käytössään hirvittävät hampaat, jolla käteni irti pureminen ei olisi niille mikään ongelma. Kuvassa oleva hemmo on siis noin 8 cm mittainen.

Tuntureiden sade- ja sulamisvedet muodostavat monia koskia ja putouksia. Tässä on yksi useamman metrin korkuinen putous läheltä Norjan ja Suomen rajaa. Huomaa taas veden uskomaton kirkkaus.

Suomen kosket ja putoukset ovat huomattavasti Ruotsin ja Norjan vastaavia pienempiä. Siellä liikkuvat vesimassat ovat valtavia. Ruotsin koskesta saat hieman käsitystä lukemalla Karin päiväkirjaa hänen vaelluksestaan Ruotsin Lapissa.

Sää pohjoisessa oli varsin hyvä ja joinain päivinä aurinko paisteli täydeltä terältä. Lämpötila kohosi parhaimmilla jopa +15 asteen tietämille. Käytössäni on kiipeilyyn ja vaelluksille suunniteltu Suunnon Vector HR kello, josta löytyy ilmatilaa tarkkaileva ominaisuus. Kello näytti aika hyvin sääolojen kehityksen yksinkertaisella kuvaajalla, joka osoitti sääolojen kehityksen suunnan suhteessa vallitsevaan säätilaan.

Suunnon kellossa ovat toiminnot myös korkeusmittaukselle ja sykemittaukselle. Kellon selkeä näyttö toimii hyvin myös pimeässä ja se ei himmene ilman kylmetessä.

Teltassa ollessani mittasin yöllä kellon mukaan ylimmillään +10 asteen lämpötilan. Alinta lämpötilaa en huomannut katsoa. Epäilisin sen kuitenkin pysyneen selvästi nollan yläpuolella. Teltan sisätilan lämpötilan mittausta varten kello tulee luonnollisesti poistaa ranteesta, koska muuten kehon lämpö vääristäisi merkittävästi tulosta.

Telttana käytössä oli Haltin pieni kahden hengen vaellusteltta, jossa on absidi keittelylle ja romuille. Teltta toimii varsin hyvin, mutta kyllä pidemmän aikaa on kytenyt halu hieman tilavamman ja kevyemmän teltan ostoon. Olen tutustunut lähinnä Mountain Eqipmentin ja Hillebergin tuotteisiin.

Kenkinä minulla oli Meindlin pitkävartiset B/C-luokan bootsit. Kengät ovat tarkoitettu vaativiin vaellusoloihin ja vuoristoon. Kenkiin saa tarvittaessa kiinni myös jääraudat. Ecuadorissa kiipeäminen vaatii myös jäärautoja. Täysveriset vuoristo-/jäätikkökengät ovat turhan jäykkiä vaelluskäyttöön, joten ne kannattaa hankkia erikseen, jos harrastaa vuoristojuttuja korkeissa ja kylmissä oloissa.

Haltille voi sinänsä painella vaikka krogseilla, jos nilkat kestää :) Itse asiassa minulla ei ollut mukana laisinkaan taukokenkiä ja jäin kyllä kaipaamaan niitä, koska painavien vaelluskenkien laahaaminen jalassa leirissä tuntuu turhalta. Lisäksi kevyet esimerkiksi krogsit ovat hyvät jokien ylityksissä. Jokien pohja on lähes aina täynnä mitä terävämpiä kiviä. Muoviset kengät estävät pahempien haavereiden syntymistä. Tällä reissulla ylitykset olivat harmillisen helppoja vesien ollessa matalalla. Viime reissulla osa jokien ylityksistä piti tehdä uiden...

Kuvassa oikealla on värikästä levää tunturipuron hyisessä vedessä. Vaikka puron kivissä olikin levämäistä kasvustustoa, oli vesi silti aivan kirkasta. Rinteiden erikokoiset hiekka- ja kivikerrokset suodattavat vedestä humuksen pois. Tosin humuksen määrä tässä kivihelvetissä on muutenkin vähäinen. Kuvan taustalla näkyy lisää Norjan korkeaa tunturimaisemaa. Välissä isohko tunturijärvi.

Ainahan se retki on liian lyhyt, kun kotiin pitäisi palata. Niin kävi myös tällä kertaa. Haaveeni on kävellä Suomen halki Saariselältä käsivarteen ja sen toteuttamiseen tarvitseekin sitten varata aikaa kuukaudesta kahteen kuukautta. Voisin kuvitella sen keikan jälkeen tuntojen olevan hieman erilaiset kuin tämän pyrähdyksen jälkeen. Nyt matka kesti vain vajaan viikon.

Odotan innolla tulevaa retkeä Ecuadoriin, jossa maisemassa on niin vuoristoa lumirinteineen kun viidakkoa villieläimineen. Olen aikaisemmin retkeillyt viidakossa mm. Intiassa ja Panamassa, mutta uskon tämän reissun olevan jotain aivan muuta.

Mitenköhän pärjään ja pääsenkö huipuille heiluttelemaan? Kiipeäminen korkeissa oloissa on mm. hapen vähyyden johdosta paljon raskaampaa. Mitenköhän kehoni tottuu tähän muutokseen?

Kuvassa taustalla Suomen puolella oleva Meekonjärvi, josta matka jatkuu kohti pohjoista ja Haltia. Ajatukset mahdollisesti jo tulevassa reissussa...

Varusteet ovat aika hyvin kasattuna ja osa jo testattuina tositoimissa. Kuitenkaan kaikkeen ei voi koskaan varautua. Toivottavasti koko ryhmämme pysyy terveenä ja vältämme onnettomuudet. Monia seikkailuja kokenut työtoverini Kilven Kalevi sanoikin, ettei ihminen vuoria valloita, vaan luonto valloittaa ihmisen. Villiin luontoon ja korkeuksiin tulee lähteä nöyrin mielin. Koko ajan pitää kuunnella luontoa ja omaa jaksamista. Luonto osaa olla julmimmillaan todella raaka, se hylkää sitä uhmaavan surutta.

Tämä vaelluskeikka oli hyvä tsekkaus omaan kuntoon ja jaksamiseen. Samalla tuli testattua varusteita ja fiilisteltyä tulevaa koitosta. Varusteiden merkitys Ecuadorin kaltaisella retkellä kasvaa huomattavasti. Mukaamme lähtee mm. erilaista kamerakalustoa ja tietokonevermettä jo yhden repun verran. Korkeus asettaa eritysvaatimuksia laitteistolle. Emme voi esimerkiksi viedä huipuille mukana normaalia tietokonetta. Mukanamme lähtee mm. muokattu Apple MacBook Pro, jonka kovalevy on vaihdettu SSD-levyksi. Normaalit kovalevyt saattavat rikkoutua matalan ilmanpaineen johdosta.

Seuraava koitos on muistaakseni muutaman viikon päästä oleva 12H-mäkitreeni. Tässä tsekataan koko retkikunnan kunto 12 tuntia kestävässä mäkiharjoituksessa. Kävelemme raskasta nousua sisältävää reittiä 12 tuntia putkeen. Silloin voi jokainen ukkeli todeta oman kuntonsa kiipeämisen suhteen. Tosin olosuhteet täällä Koti-Suomessa eivät aivan vastaa 6500 metrin olosuhteita Ecuadorissa. Voihan tietysti hapen vähyyttä simuloida muovipussin avulla. Muovipussi vaan päähän ja ilmastointiteippiä kaulalle tiivisteeksi. Sen jälkeen haluttu määrä pieniä reikiä pussiin. Eiköhän siitä saada aikaan kuuden ja puolen kilsan olosuhteet...

Hauskaa syksyä kaikille!

T:Juho "Pussi päähän ja hommiin" Nieminen