Takaumia ja kotona

Kirjoittanut Kari.

Osittain laitteistopula aiheutti sen, että en ole saanut tekstiä kirjoitettua. Toisaalta kännykälläkin olisin voinut kirjoitella lyhyesti kuulumisia. Joka tapauksessa istun nyt kotosalla ja kalkuttelen reissun jälkikaikuja. Edellinen tekstini oli Cayambelta.

Baños

Edwin tuli hakemaan meidät Cayamben majalta noin tunnin myöhässä. Pick-up 4x4 lastattiin täyteen ja Juho jäi lavalle, koska ohjaamoon ei mahtunut enempää porukkaa. Majalla sää oli hyvä, mutta auton madellessa alemmas alkoi sataa rankasti. Juho joutui kököttämään lavalla sateessa koko noin puolentoistatunnin matkan. Samalla suurin osa varusteista kastui. Jossain vaiheessa Samu havahtui siihen, että kännykkä on hävinnyt! Sadattelun päätteeksi känny putosi äijän lahkeista auton lattialle ja matka jatkui Cayamben kaupunkialueelle, jossa Marco odotti pikkubussin kanssa. Lastasimme märät ja kosteat varusteet bussin perään ja lähdimme kohti Bañosin kaupunkia. 

Matka on osin melkoista alamäkeä, koska Baños on merenpinnasta noin 1800 metrissä. Reilu viisitonninen Tungurahua hallitsee maisemaa. Se on aktiivinen tulivuori, jonka laavavirroille on ohjatut uomat joidenkin teiden ali. Kaupungin ympärillä on tulivuoren lisäksi huikasevan korkeita kukkuloita, joiden jyrkät kasvillisuuden peittämät rinteet näkyvät rakennusten lomitse värittäen Bañosin kaupunkikuvaa.

Kari Banos

Kari Banos missa viipyy aamiainen

Kari Vapaalla Banos

Majotuimme tuttuun hotelliin (vuodelta 2010) ja ensimmäinen työ oli koittaa ripustella varusteet kuivumaan. Se tuntui toivottomalta puuhalta, koska ilmanvaihto oli olematon. Mulla oli hyvä tilanne, koska olin yksin huoneessa, mutta Jarmolla ja Arilla oli jaettavanaan matala maja. Siinä kuivatusoperaatio oli vieläkin vaikeampi kuin mulla. 

Onneksi pyykkiä saattoi viedä pesulaan, jolloin sekä pesu että kuivatus hoitui kerralla ja maksoi taalan pari. Baños on "turistipaikka", joten pesulahinnat olivat rahtunsen korkeammat kuin vaikkapa Quitossa. Meikäläisittäin hintataso on kuitenkin hyvin halpa. Lopulta epävakaista säistä huolimatta varusteet saatiin kuivattua.

Bañosissa vedettiin henkeä, lepäiltiin ja valmistauduttiin Chimborazoa varten. Kävimme lisäksi vaijeriradalla, joka ylittää huiman laakson. Viime hetkellä jätin vaijerilaskun väliin ja kuvasin, kun Samu, Ari, Jarmo ja Harry liitelivät laakson yli "siivet" levällään. Samalla kierroksella katselimme paikan putouksia ja tuumin, että olin nähnyt ne jo aiemmalla reissulla. Pysähdyimme erään joen varteen, maksoimme kahden taalan sisäänpääsymaksun ja lähdimme laskeutumaan joen vartta alas. 

Ensin vasemmalla avautui jyrkkä nielu, johon vesi kuohuen syöksyi muodostaen hienon kiviseinäisen altaan. Mietin, että tätä en oo aiemmin nähnyt?! Näin asia on, se mitä tuleman piti, ylitti mielikuvituksen rajat. Jostain syystä paikka jäi edellisellä reissulla näkemättä. Putous on nimeltään Paholaisen Pata. Em. altaan jälkeen joki putoaa alas jyrkänteeltä, jota vesi on osittain muovannut. Putous päättyy altaisiin, josta vesi virtaa lopulta laakson pohjan pääuomaan.

Putouskorkeus voi hyvin olla sata metriä. Molemmin puolin putousta on kallioon hakattu portaikkoja, viritetty siltoja ja terästikkaita. Paikka on mykistävä ja kuulemma sen hetkinen vesimäärä on pieni verrattuna maksimivirtaamaan. Aivan upea paikka!

Bañosin lepäily oli ohi, kun kolmannen yön jälkeen aamulla pakkasimme varusteet Marcon bussiin suuntana Chimborazo.

Kari Banos Marco tyossaan

Chimborazo

Iltapäivällä ajoimme ensin Rio Bamban kaupunkiin, josta poimimme Jorgen, yhden oppaamme kyytiin. Sen jälkeen Marco ajoi bussilla Chimborazon karuja rinteitä ylös, kunnessa saavuimme puiston rajalle. Siellä meidän oli kirjoitettava nimemme ja passin numerot, jälleen kerran, vierailijakirjanpitoon. Matka jatkui vuoristomajalle, joka sijaitsee noin 4800 metrin korkeudessa.

Kari Chimbo kohti korkeuksia

Kari Chimbo kopteri korkuksissa vai onko huippu tavoittamaton

Perustankkaus ja pääoppaamme Franklinin briifaus yöllä alkavasta nousta. Ylös klo 22 ja rinteeseen klo 23, sitä ennen varusteet kuntoon ja lyhyet unet.

Nukuin kohtuullisen hyvin ja teen jälkeen varusteet olivat nouskunnossa hieman ennen yhtätoista. Lähdimme kohti jäätikön rajaa ohittaen ensin hautausmaan ja sen jälkeen ylemmän kylmillään olevan vuoristomajan, joka on viidessä tonnissa. Siellä "vuoristosusi" pyöri ympärillämme. 

Nousu jatkui ensin hiekkaharjua pitkin, jonka maa ylempänä oli roudassa. Sieltä kapusimme yhä jyrkkenevää rinnettä kohti jäätikön lippaa. Lipalla oli aika laittaa jääraudat kenkiin. Olin aika puhki, vaikka mitään vuoristotaudin oireita ei ollut. Franklin oli oppaani. Huippukaveri, joka kannusti myönteisesti joka askeleella. Jäätikön lippa oli kuitenkin niin jyrkkä, että hyydyin tyystin nousussa. En jaksanut nousta ylemmäs. Käännyimme alas. 

Niin kuin usein, alas mennään lähes yhtä kyytiä. Emme tankanneet vaan painuimme hitaasti alas. Koska vauhtini oli olematon, Franklin nappasi rinkkani pykälään ja matka jatkui. 

Kun saavuimme alamajalle, olin poikki. Kello oli hieman yli neljä aamulla. Jaksoin vaivoin huoltotoimet ja sen jälkeen kömmin punkkaan. Tankkasin hieman nestettä ja murua rinnan alle, vedin makarin peitoksi ja nukuin tovin. Palautuminen oli hidasta, mutta nelisen tuntia pätkissä nukuttuani olin kunnossa.

Kari Auringonlasku Chimbolla

Kari Chimbo

Pojat palailivat rinteestä, eikä kukaan valitettavasti ollut käynyt huipulla.

Marco ajoi bussin majalle aamuyhdeksäksi ja pakkasimme varusteet autoon. Nappasimme kuvia Chimbo taustalla ja valmistauduimme lähtöön. Täytyy ihmetellä, miten vikunjat saavat ravintoa lähes paljailla tulivuoren rinteillä. Alue on äärimmäisen karu, avoin ja korkeuden takia ilma on kylmää.

Kari Vikunja Chimbon rinteilla

Tena

Suuntana viidakkokaupunki Tena, uusi tuttavuus. Saavuimme kaupunkiin, jossa majoituksen piti olla kunnossa, piti? Mutta ei ollut. Franklinin tuttu Jaime, joka ilmestyi paikalle jostain, ehdotti erästä lähellä olevaa hotellia. Paikka osoittautui kohtuuhintaiseksi ja tiloiltaan loistavaksi! Roudasimme kamat huoneisiin ja asetuimme taloksi. Olimme Harryn kanssa kämppiksiä. Pelkästään kylppäri oli pienen hotellihuoneen kokoinen ja varsinaisen huoneen lisäksi käytössämme oli parveke. Ilmastointikin toimi kohtuullisesti.

Kari Harry

Kari Tena men at work

Kari Tena waiting for new beer

Seuraavana aamuna aamiainen tarjoiltiin alakerrassa. Söimme ja puolelta päivin Jaime kumppaneineen haki meidät maasturilla. Ajoimme vajaan tunnin jokivarteen, josta tarkoituksena oli lähteä kumiveneellä laskemaan jokea alas. 

Meille annettiin ohjeistus kumiveneessä toimimisesta ja onnettomuustilanteista. Perämies Ben testasi vielä ohjeiden perillemenon, kun istuimme veneessä, joka oli kiinni rannassa. Rannalla olessamme oli alkanut sadella vettä. Sade jatkui lyhyitä taukoja lukuunottamatta ja tropiikista huolimatta olimme kylmissämme koko koskenlaskun ajan. Levähdys ja ruokailutauko mukaan lukien olimme joella noin kolme tuntia ja matkaa kertyi parisen kymmentä kilometriä. Kylmä ei mua haitannut. 

Kari Jaime ohjeistaa koskenlaskua varten

Jaime meloi koskikajakilla ja kuvasi ajoittain menoamme. Lisäksi kumiveneemme takana meloi kaksi jenkkiä, jotka toimivat Valloissa koskenlaskussa oppaina. Jenkit onnistuivat kippaamaan kumiveneensä kertaalleen ympäri, mutta selvisivät kuperkeikasta ongelmitta.

Joessa oli koski toisensa perään, 15 - 20. Aallot löivät tuon tuostakin yli veneemme miehistön. Olimme litimärkiä sateesta ja jokivedestä. Alun laskujen jälkeen menimme vuoroin keulaan ratsastamaan aalloilla. Käsillä kiinnin jalkovälissä olevasta liinasta ja päin kosken kuohuja! Reissu oli huippuhauska!! Ainoa miinus tulee liinasta, josta "ratsastaessa" pidettiin kiinni. Se oli ohut ja painui veden liottamaan ihoon syvälle.

Seuraavana aamuna Marcon Volkkarin nokka kääntyi kohti Quitoa. Ylitimme Andien selkärangan yli neljästä kilsasta, maisemat olivat uskomattomia. Ohitimme huikaisevia jyrkänteitä ja vuorenseinämiä toisensa perään tien kaartuessa toisinaan jyrkästi ylös ja toisinaan pitkiin alamäkiin, jossa jarrut "paloivat".

Quito

Jälleen Quitossa, hotelli Zentrum, tuttu huone, viimeinen yö ennen lähtöä. Aamiainen, jossa on leipää, hedelmäsalaatti, juustoa ja makkaraa. Aina viimeiseksi munakasta tai paistettua kananmunaa, joka tulee viiveellä siinä vaiheessa, kun kylläisyyden tunne valtaa kehon. Kananmuna ei enää tahdo maistua vaan syöminen on tahdon asia, energian tankkausta.

Puoli kahdeltatoista bussi on pakattu ja jäähyväiset takana. Saavumme Quiton uudelle lentoasemalle tunnin ajomatkan jälkeen. Ennen kuin pääsimme Copa American Panaman lennolle passini tarkastettiin kahdeksan kertaa ja osa pojista pääsi ylimääräiseen varustetarkastukseen. 

Matkalla

Panamasta lähtevä KLM:n kone oli teknisten ongelmien takia reilun tunnin myöhässä. Kun puuduttavan Atlantin ylityksen jälkeen saavuimme Amsterdamin kentälle Schipholiin myöhästyimme jatkolennolta. Pääsimme kohti Helsinkiä kahdeksan tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Sen sijaan, että olisin ollut kotosalla yhdeksän maissa illalla, kaarsin kotipihaan noin klo 4:30 torstaina aamusta, tyytyväisenä ja väsyneenä.

Käperryin onnellisena lämpimään peiton alle ja kaappasin vaimoni kainaloon.

Kiitos erityisesti Harrylle sekä Arskalle, Jarmolle, Juholle ja Samulle hienosta seikkailusta!!

Cayambe

Kirjoittanut Kari.

Kävi niin kuin yleensäkkin, kun tapahtuu, ei ennätä naputella lainkaan. Kun Marco oli ajanut meidät Cayamben kaupunkiin vuoren juurelle, majoituimme hotelliin. Kävimme kaupungissa syömässä ja ostimme evästä kiipeilyreissua varten.

Seuraavana päivänä, Edwin, nuori kuski, kuljetti meidät neliveto pick-upillaan Cayamben vuoristomajalle. Reitti on ajoittain huima ja vaativa nelivedosta huolimatta. Cayamben maja oli täynnä kansainvälisiä vuoristo-oppaita, koska heillä oli valmennusleiri. Leirin jälkeen oppailla oli mahdollisuus saada kansainvälinen vuoristo-opassertifikaatti. Kaverit treenasivat niin ulkona kuin majapaikan ruokalassa aamusta iltaan. Oli mielenkiintoista seurata köysisulkeisia, jos toisinaan vähän kypsyttikin, kun ei voinut rauhassa rupatella eikä ruokailla. Opasleirin takia majoituimme alamajaan, joka on vielä karumpi kuin varsinainen vuoristomaja. Paikka ei ole oikeastaan maja, vierasperäinen termi refuge kuvaa ehkä paremmin, mistä on kyse.

Vietimmme ensin puolisentoista vuorokautta akklimatisoituen. Se on ajankuluttamista kävellen lähimaastossa, istuskellen katsomassa paikallisia turisteja ja nukkuen. Kun sää on kohtuullinen, maisemat ovat karun kauniit. Cayamben massiivinen jäävirta, jonka serakit seisovat jähmettyneinä uomassaan, on näkyvissä noin kilometrin päässä. Hyvällä säällä Cayamben huippu hallitsee huikaisevan valkeana näkymää. Horisontissa erottuu mm. Cotopaxin savuava massiivi. Ympärillämme kallioiset vuorenhuiput sulkevat ylängön syliinsä.

Kari huippu

Kari kanjoni

Kari kukkia

Vaihtelua odotteluun tuovat ihmiset, joita nousee ylös kävellen, pyörillä, moottoripyörillä ja ennen kaikkea erilaisilla maastoajoneuvoilla hienoista maastureista parhaat päivänsä nähneisiin pick-uppeihin. Kaikki ajoneuvot näyttävät kelpaavan, kunhan autoista puheen ollen, kyljessä lukee 4x4. Matkalaiset ovat koululaisia, perheitä, turisteja ja kiipeilijöitä. Toiset viipyvät ylhäällä tunnin pari toiset muutaman vuorokauden. Poikkeuksena ovat ylhäällä työssä olevat, joiden pesti on pidempi. 

Albert, hänen vaimonsa, heidän tyttärensä Jessica sekä Hose, joka on toinen majan "isäntä". He laittavat meille ruuat sekä huolehtivat siitä, että majat ovat jonkinlaisessa kunnossa meidän turistien jäljiltä. Jessica on arviolta viisivuotias neiti, jonka kanssa "ystävystyn" nopeasti. Jessica vierailee säännöllisesti luonamme, vaikka yhteisen kielen puute haittaakin kanssakäymistä. Viikonlopun jälkeen Jessica suuntaa reppuselässä Cayambeen kouluun? Koko kolmihenkinen perhe lähtee alas yhdellä isän ohjastamalla pienellä moottoripyörällä.

Kari Jessica

Kari Jessica2

Yöllä, kun tuuli työntää pilvet pois, kuun valo hopeoi ympäröivän kivisen ylängön. Alhaalla Quiton ja Cayamben kaupunkien valot kirjovat laakson. Niiden loiste on epätodellinen, sanojen tavoittamattomista.

Kari kaupunki yolla 

Aika Cayamben ylängöllä on lopuillaan, kun oppaamme Franklin, Jorge ja Jose ajavat maasturillaan majamme eteen. Franklin on edellisyönä tehnyt nousun Cotopaxille, ensinousun pariin vuoteen, sitten tulivuoren uudelleen aktivoitumisen.

Franklin briiffaa meidät nousua varten päivällisellä. Nukumme, kuka muutaman tunnin kuka ei lainkaan, ennen klo 23 alkavaa nousua.

Kun nousu alkaa yön pimeydessä, talsimme hidastetuin askelin jyrkähköä kalliorinnettä, joka on reitin alussa. Painelen turhan rivakasti rinteen alun ja Franklin rauhoittelee menoani. Rinne on ajoin käveltävä, ajoin "skrämpläämme" nelivedolla ylös. Oikealla, näkymättömissä ja toisinaan mustana tyhjyytenä, kulkuamme seuraa massiivinen kanjoni, jossa jäävirta valuu painoivoiman pakottamana kohti syvyyksiä.

Kuutamossa askeleemme painuvat löysään hiekkaa, korkeammalla roudan kivettämään maahan ja lopuksi jäähän ja lumeen. Roudan ja jään rajalla laitamme jääraudat kenkiimme ja nousemme railojen raidoittamaa jäätikköä kohti huippua. Kaupunkien valot seuraavat mykkinä matkaamme. Ylhäällä, kaukana ja lähellä, näemme valkeita harjanteita, joita kohti, askel askeleelta nousemme. Ovatko ne kaukana vai lähellä, en enää tiedä, koska etäisyyttä ei osaa arvioida. Näemme kiipeilijöiden otsalamppujen valoja edessä ja takana.

Hengitän syvään ja askelten tahdissa, hitaasti nousen kohti seuraava lumiharjannetta. Mitä sen takana on, ehkä samanlaista nousua, vaiko jyrkempää? Kaverini olo on huono. Päätös on meidän, Jose sanoo, jatkaako vai kääntyä takaisin? Käännymme alas kohti vuoristomajaa. Paria taukoa lukuunottamatta painumme Josen perässä alas. Reitti on loppupäässä eri kuin tullessa. Paikka paikoin väsyneille jaloille vaarallinen. Lopulta vuoristomajan valot näkyvät allamme ja laskeutumisen loppuosuus löysällä hiekalla vie meidät majalle. Kello on yli neljä yöllä, kun kömmimme makuupusseihin nukkumaan. Samaan aikaan Samu, Juho ja Jorge jatkavat huipulle, hienoa!

Aamulla kuvaan tyytyväisten huiputtajien paluun reilun kymmenen tunnin nousurupeaman jälkeen.

Cayamben kaupunki

Kirjoittanut Kari.

Marco heitti meidät Cayambeen hotelli Cabaňasiin, joka on Cayamben vuoren juurella Pan Amerikan High wayn varrella. Matkalla pysähdyimme päiväntasaajalle, jonka ylitimme etelästä pohjoiseen. Cayamben kaupunki on laajentunut seitsemän vuoden aikana. Hotellialue on nyt kiinni kaupungissa. Muistaisin, että näin ei ollut 2010.

Kaupungissa kävimme syömässä ja ostimme syötävää kiipeilyä varten. Mun on vähän vaikea löytää laktoositonta purtavaa, joka soveltuu napattavaksi kiipeilyn lomassa. Kymmentuntinen jatkuva liikkeelläolo vaatii energiaa. Päätin ottaa aamupalalta muutaman sämpylän. Kaupasta ostin vähän juustoa ja metvurstia. Kauppareissun jälkeen otimme taksin kaupungista hotellille, jossa meillä on pienet kahden hengen mökit.

Sää on puolipilvinen ja pilvet ovat niin matalalla, että vuoren ylärinteet ovat hupussa. Toivottavasti sää selkenee, kun huomenna ennen puoltapäivää starttaamme kohti Cayamben majaa.

 

Corazon

Kirjoittanut Kari.

Eilen kökötimme Marcon pakussa Quiton ruuhkassa päästäksemme Corazon nimisen tulivuoren alueelle. Vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme osittain mukulakivitylle osittain maapohjaiselle kärrypolulle. Tie oli täynnä kuoppia ja veden syömiä uomia. Noustessamme rinteitä hitaasti ylöspäin naudat ihmettelivät menoamme. Lopulta saavuimme portille, jossa kaveri avasi meille pääsyn talon pihalle. Autosta ulos ja passin numerot ja nimet kirjaan.

Franklinin, oppaamme, johdolla kapusimme samaista tieuraa ylös kohti Corazonia. Reitti oli ensin maapohjaista tietä, siten ruohikkopolkua ja lopuksi Corazonin kivi-, hiekkarinnettä. 

Kari alpakka

Kari Corazon

Kuljin ensin yksin ja loppumatkan Franklinin, Samun, Juhon ja Kevinin kanssa. Kevin on kuskimme Marcon poika, joka opiskelee oppaaksi. 

Saapuessamme ruohikkopolulla lyhyehkölle töyräälle hengitykseni tahti on sen verran kova, että totesin tauolla Franklinille, että kuljen yksin hieman hitaammin. Hän kuitenkin totesi, että hidastamme vauhtia. 

Nousimme Corazonin huippuharjanteen alkuun ja aloitimme kapuamisen kohti huippua. Väliin satoi rakeita ja Franklin huolestui, koska ne saattoivat merkitä ukkosta. Ukkonen avoimella harjanteella on vaarallinen, koska kulkija on salamaniskulle alttiina. Hän katseli hiuksiani, koska käytin pantaa. Hiukset olivat hiukan koholla, joka osoitti, että staattista sähköä on ilmassa.

Jatkoimme kuitenkin matkaa sumupilvessä, joka ajoittain repeili ja paljasti jyrkähköt karut rinteet ja alempana ruohoiset laaksot ja kukkulat. Näin jatkoimme noin 4500 metriin, jossa pidimme tauon. Juho testasi dronea, joka kyllä lensi, mutta akku oli lopussa.

Kari Juhon drone

Sää oli sateinen ja Franklin uumoili sen huononevan. Hän sanoi, että käännymme takaisin. Huipulle oli noin puolentoistatunnin kapuaminen. Kivet olivat liukkaita ja riski ukonilmasta oli selvä. Nuoret miehet manailivat hieman kääntymistä. Itse olin kunnossa ja olisin ollut valmis jatkamaan. Corazonin keikka oli kuitenkin ennen kaikkea valmistautumista jatkokoitoksiin. Osaltani en juuri kääntymistä harmitellut. 

Painuimme ensin harjannetta varovasti alas ja sen jälkeen ruohikkopolkua täyttä ravia. Yhytimme Harryn kolmikon ruohikolla ja koko kööri oli jälleen yhdessä. Saapuessamme tielle pidimme tauon ja laskeuduimme autolle.

Kari ukot

'Vartijan talolla saimme makeaa, kuumaa teetä. Istuskelimme mökissä, jossa nuori rouva tarjosi meille teen. Olosuhteet olivat karut. Elannon hankkiminen on kiven takana. Toivottavasti sisäänpääsymaksumme hieman helpottivat tilannetta. 

Retki kesti noin viisi ja puoli tuntia ja kilometrejä kertyi tusinan verran. 

Quitossa nautimme sopivan illallisen. Hotelliin ja sitten pehkuihin. Nukuin ensimmäisen täyden yön. Teki hyvää!

Kohta starttaamme kohti Cayambea.

Huoltoa Quitossa

Kirjoittanut Kari.

Tänään on otettu rennosti ja valmistauduttu huomista Pasochoan vaellusta varten hakemalla purtavaa ja vettä. Quitossa aklimatisoidumme täällä olessamme, koska korkeutta on lähes kolme tonnia. Pasochoan luonnonpuistossa pääsee yli neljän tonnin ja se palvelee sopeutumista hapen niukkuuteen. Täytyy koittaa malttaa nousta riittävän hitaasti ylös, jotta kroppa palautuu tuleviin koitoksiin. Ryhmässä liikuttaessa on vaikea välttää seurailemasta muiden vauhtia. 

Päivällä kävelimme pienen kierroksen kaupungilla ja söimme lounaan. Autojen pakokaasuista kertyy melkoinen krääsä ilmaan. Savukaasut eivät pääse karkaamaan vuoristolaaksosta helposti, joten melkoista myrkkyä saa vedellä keukoihinsa.

Unirytmi ei oo vielä kellään kohdallaan, vaikka parempaan suuntaan mennään. 

Kävin paikallisessa pesulassa Harryn kanssa. Paidan ja alushousujen pesu ja silitys maksoi 50 senttiä (US). Jenkkitaala on täällä virallinen valuutta.