Retkikunta

IlariIlari on -66 syntynyt perheellinen jannu joka asuu Riihimäellä, ja ansaitsee leipänsä OMT-fysioterapeuttina lääkäriasema Linnan Klinikalla.

Ilarilla on myös aikaisempaa kokemusta kiipeilemisestä. Hän on käväissyt muutaman kerran Mont Blancilla ja aika ajoin talvisin rentoutuu jääkiipeillen. Innostuksensa kiipeilyyn Ilari sai laskuvarjojääkärikillassa.

 

 

 

 

JanneJanne on -66 syntynyt Hämeenlinnalainen kuvaaja. Kameroiden ja editointisaksien kanssa hän on toiminut jo 25 vuotta.

Janne harrastaa kaikenlaista nikkarointia kotona ja mökillä. Talvella suksi luistaa ladulla ja kesällä mennään sauvojen kanssa kävellen tai rullaluistimilla. Luonnossa liikkuminen ja omasta kunnosta huolehtiminen antavat voimia pitkälle tulevaisuuteen.

 

 

 

  

Samu

Shamil tai helpommin sanottuna Samu on paljasjalkainen hämeenlinnalainen. Vuoden -84 vuosikertaa oleva Samu on tottunut haastamaan itseään. Yli puolet elämästään hän on treenannut potkunyrkkeilyä ja kilpaillut siinä ympäri maailmaa aina Meksikosta Ugandaan.

Huiputettuaan Cotopaxin ja Mont Blancin Samun nälkä on kasvanut ja ehkä joskus voisi rikkoa 7000 metrin rajan. Töitä Samu tekee tällä hetkellä operaattorialalla ja reissaa Helsinki-Rovaniemi akselia.

 

 

 

 

Ari

Hän on sitten se vanhempi veljeksistä eli Shamilin isoveli. Iältään Ari on samaa kaliiberia kuin Ilari. Ari on tuo reissullemme turvaa ja jämäkkyyttä. Ari on aina ollut seikkailunhaluinen ja kiinnostunut luonnosta ja sen monimuotoisesta ympäristöstä.

Ari on myös jonkin verran vaeltanut. Hän on tehnyt Ilarin kanssa retkiä pohjoiseen, joista on kerrottavana monia uskomattomia tarinoita. Motto: Katse eteenpäin!

 

 

 

 

JuhoJuho edustaa Shamilin kanssa jäsenten nuorempaa kaartia. Juho on ukko, jolla on monta rautaa tulessa. Nuoruutensa Juho vietti Tuuloksessa Juttilan kylässä. Armeija-ajan hän vietti Ilarin ja Karin tavoin LjK:ssa laskuvarjo ja rinkka selässä. Intin jälkeen suuntana oli Hämeen Ammattikorkeakoulu.

Juholla on musiikki veressä. Hän on ollut aikaisemmin aktiivinen kitaristi ja bändimies. Nykyisin se on tosin vain harrastus. Syksyisin hän tekee aina pidemmän vaelluskeikan pohjoiseen. Haaveenaan hänellä on kävellä Suomen halki Saariselältä Haltille.

 

 

  

Kari uusi

Kari on retkikunnan grand old man. Hän on käynyt koulunsa Hämeenlinnassa ja on nykyään lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa. Hänellä on kaksi aikuista lasta ja lastenlapsi.

Tunturivaellusta harrastavalla Karilla on Ilarin tapaan Ljk-tausta. Hän on ollut Ilarin kanssa samaan aikaan Mont Blancia huiputtamassa.

Tavoitteena on mennä niin kauan kuin tossu nousee!

 

 

  

Antti

Ikäluokkaa -66 oleva paluumuuttaja, joka kävi asumassa 18 vuotta Helsingissä. Työtehtävät vie välillä minne sattuu. Tällä hetkellä toimisto Tampereella ja toimialueena Kanta- & Päijät-Häme, sekä Pirkanmaa. Kaupallisen-, sekä turvallisuuspuolen koulutuksen omaava nuorekas mies, joka on ollut paljon mukana erilaisissa yleisötapahtumissa ja tehnyt yhteistyötä monialaisesti erilaisten yritysten kanssa, niin isojen kuin pienien.

Kiitos hyvien ystävien, pieni intohimo iski vuoristovaellukseen ja nyt ensimmäisten kokemusten jälkeen kohteita ja haasteita etsitään lisää. Motivaatio löytyy oman kunnon ylläpitämisestä ja upeiden kohteiden saavuttamisesta. Seuraava isompi tavoite ja samalla oma 50 vuotislahja, eli Mount Everest perusleiri keväällä 2016.

 

  

 

Teemu

Teemu vuonna 1969 syntynyt nuorimies. Onnellisesti naimisissa ja viiden lapsen onnellinen isä. Teemu pyörittelee vaimonsa kanssa My Line kuntokeskusta Turengissa.

Ei aikaisempaa kiipeilykokemusta, ellei sellaiseksi lueta lapsuuden kiipeilyt Hämeen Linnan muureilla ja rautatiesillalla. Mitä työltään ehtii niin liikuntaa harrastaa. Innolla mukana uutena retkikunnan jäsenenä. 

 

 

 

  

Jarmo1Jarmo on siirtymässä vuodenvaihteessa reilun 30 vuoden palveluksen jälkeen reserviin puolustuvoimien palveluksesta  ja keskittyy sen jälkeen lähinnä kuntoiluun ja lastenlasten kasvattamiseen sekä vaimon kanssa hengailemiseen. Kuten palvelusvuosita näkyy kysymyksessä on retkikunnan senjorijaostoon kuuluva jäsen - fyysiseltä iältään, mutta ei niinkään mieleltään...

Vuoristoa ym. mäkiä hän on harrastanut viimeisen kolmen vuoden aikana lähinnä Turkissa sekä suksin että jalan. Suomessa talveen ovat kuuluneet retkiluistelu sekä pitkät hiihdot kuten Pirkka, Finlandia ja Pogosta.

 

 

 

Manu

Manu on retkikunnan nuorin jäsen ja Juhon pikkuveli. Nuoresta iästään huolimatta on kerennyt toteuttaa paljon. Työkseen hän pyörittää talotehdasta ja omaa rakennesuunnittelutoimistoa. 

Vapaa-aikana mies matkustaa monesti Lappiin. Haastava työ vaatii vastapainoksi vapaa-ajalta omaa luokkaansa olevia harrasteita, joten vuorille kiipeäminen soveltuu mainiosti. Nyt käynnissä miehellä on PPL-lentolupakirjan suorittaminen.